Lypyrtin saaristokylän näkymiä

/Lypyrtin saaristokylän näkymiä
Lypyrtin saaristokylän näkymiä 2018-02-23T20:28:52+02:00

Kuva: Katri Lassila

Näyttelyni koostuu grafiikan teoksista joita olen vuosien mittaan Lypyrtin osa-aika-asukkaana tehnyt. Näyttelyä täydentää joukko kuvia kylän vanhoista rakennuksista, joita rakennemuutos-teeman puitteissa olen piirtänyt. Luonto ja vanha rakennuskanta Lypyrtin saaristokylässä muodostavat ehjän kokonaisuuden. Kylä on asettunut Ströömin väylän pohjoispäähän Selkämeren ulapan tuntumaan. Sen rannoilta avartuu näkymä laajalle merelle, jolta laivat aikoinaan saapuivat kylään ja jonne ne lähtivät turvallisen väylän jätettyään. Kylä oli luotsikylä, jossa oli oma luotsiasema ja monet talot ovat luotsien ja merenkulkijoiden kotitaloja, joita nyt asuttavat näiden entisten kyläläisten jälkeläiset.

Kun viisikymmentäneljä vuotta sitten tulin koulutyttönä Lypyrtin kesäasukkaaksi melkein kaikissa taloissa asui vielä vanhoja luotseja. Ehdin tutustua heihin ja myös muihin kylän vanhoihin asukkaisiin. Me kesäasukkaat olimme heidän kanssaan läheisissä tekemisissä. Alastalossa ja parissa muussakin talossa oli vielä lehmiä, hevosia, lampaita ja kanoja. Saimme taloista maitoa ja munia. Meitä kuljetettiin isoilla kalastajaveneillä kun kyytiä tarvitsimme. Kun silakkarysää koettiin, soudettiin paikalle ja kalastaja kaatoi hopeanhohtoista silakkaa suoraan ämpäriin. Laivat kulkivat Ströömiä pitkin ja luotsit nousivat niihin luotsiaseman kohdalla.

Muutos oli pian tulossa. Luotsiasema lakkautettiin ja aikanaan lehmätkin katosivat. Sijalle tuli kalanviljelys. Kylämaisema pysyi kuitenkin samana.

Kun nyt liikun kylän vesillä voin yhä nähdä edessäni kaikki entiset asukkaat. He ovat olennainen osa paikan henkeä eivätkä he ole sieltä poistuneet. Heidän talonsa ja maisemansa on säilynyt pienin muutoksin melkein ennallaan.

Lypyrtin kylässä muutos merkitsee sitä, että talvisin talojen ikkunoista ei enää tuiki valoja. Mutta kesällä talot heräävät eloon. Silloin vanhat tuttavat, jotka tuntevat toisensa kymmenien vuosien takaa taas tapaavat.

Saaristomaisema ja saariston luonto on vuodesta toiseen merkinnyt minulle voimavaraa. Saaristomännyn sitkeys ja voima, kun se tarrautuu kallionkoloon ja jatkaa kasvuaan myrskytuulista ja kuivuudesta huolimatta on minulle symboli saaristolaishengestä. Saariston lehdot, mustikkametsät ja mansikkamaat kertovat luonnon monipuolisuudesta ja rikkaudesta. Punertavat kalliot kertovat ikiaikaista tarinaa maapallon elämästä.

Inari Krohn