Runo & tulevaisuus – Runoviikko Varsinais-Suomessa 13. – 22.11.2015

//Runo & tulevaisuus – Runoviikko Varsinais-Suomessa 13. – 22.11.2015

Runo & tulevaisuus – Runoviikko Varsinais-Suomessa 13. – 22.11.2015

Suomen suurimpiin kirjallisuustapahtumiin kuuluva Runoviikko Varsinais-Suomessa järjestetään 13.-22.11.2015 teemalla Runo & tulevaisuus. Yli 60 runoilijaa kahdeksasta maasta esiintyy Turussa ja maakunnassa iltaklubeilla, kirjastoissa ja muissa avoimissa yleisötilaisuuksissa. Runoviikko ry järjestää kahdeksan runoklubia, Turun kaupunginkirjasto tuo entiseen tapaan Päivän runoilijat ja muuta ohjelmaa, lisäksi on mm. lastenohjelmaa,  nuorten runopajoja ja runsaasti muuta viikon yhteistyökumppanien tuottamaa ohjelmaa.  Dramatisoitua lausuntaa tarjoavat mm. Riitta Vasenkarin Valon ja varjon Turku ja TSL-runokurssin ILO-esitykset.

Painotukset ovat edelleen paikallisissa runoilijoissa, kansainvälisissä vieraissa ja lähiaikoina julkaisseissa kotimaisissa runoilijoissa. Tänä vuonna korostuvat erityisesti esikoisrunoilijat sekä vielä julkaisemattomat mutta jo esiintyvinä runoilijoina näkyviin nousseet nimet.

Kansainvälinen (EST, Belgia, UK/Itävalta) ääniruno-performanssikollektiivi DAstrugistenDA esiintyy mm. maanantaina Mynämäellä ja tiistaina Turussa ja Salossa. Kollektiiviin kuuluvat Luulur(EST), Fjorton(Belgia/Norja), Philip Meersman(Belgia) ja Peter Waugh(UK/Itävalta)

Syyriasta Lontooseen siirtynyt kurditaustainen runoilija Amir Darwish esiintyy perjantain klubilla Baarissa, ja on myös haastateltavana lauantaina Koulun Historialuokassa klo 16.

Torstaina TVO:lla esiintyy ruotsalainen spoken word / rap -runoilija Henry Bowers, joka tunnetaan Ruotsissa myös nimellä Kung Henry. Virosta saapuvat runoilijat Asko Künnap, udmurtinkielinen Nadi Mush ja võrunkielinen Jan Rahman.

Viikko käynnistyy perjantaina 13.11. klo 17 avajaisilla Turun pääkirjastossa, jossa esiintyvät mm. Risto Ahti ja tämän vuoden Tanssiva karhu -voittaja Eino Santanen. Avajaispuheen pitää kriitikko Maaria Ylikangas. Ilta jatkuu ravintola Soinnussa Avajaisklubilla.

Lauantaina 14.11. ohjelma keskittyy Vanhalle Raatihuoneelle, jonka kellarissa on 12:30 alkaen keskustelu aiheesta Kirjallisuus & tulevaisuus (mukana mm. runoilija Teemu Manninen, esseisti/kääntäjä Ville-Juhani Sutinen ja toimittaja Tuomo Karhu), sitten Runomeditaatio, Mirkka Rekola -lukupiiri ja lopuksi iltaklubi. Aforistit kokoontuvat lauantaina klo 18 Kirjakahvilaan.

Tiistai-iltana 17.11. ravintola Portissa Runoviikko Open -klubilla on myös open mic / avoin lava kaikille tekstejään esittämän haluaville. Keskiviikkona 18.11. on Pub Hunter’s Innissä yhteisklubi runouslehti Tuli & Savun kanssa.

Torstaina 19.11. TVO:lla yhdistetään vahvasti runoa ja musiikkia: ensin paikallisia runoilijoita Säkeet-orkesterin kanssa, sitten rap-spoken word-runosettiä Rauhatädiltä ja Henry Bowersilta(SWE).

Perjantaina 20.11. on Baarissa yhteisklubi kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry:n kanssa; siellä mm. Claus Ankersen(DK), Amir Darwish ja Andy Willoughby(UK) sekä jälleen runon ja musiikin yhdistelmiä.

Lauantaina 21.11. on viimeinen iltaklubi Bar Ö:ssä. Sinne saapuvat mm. virolaiset vieraat ja illassa kuultaneen ilmoitetun ohjelman lisäksi myös spontaaneja runotervehdyksiä. Loppuviikon ohjelmistoa tukee myös samaan aikaan Turussa järjestettävä Littera Baltica -kirjailijatapaaminen.

Viikko päätyy sunnuntaina 22.11. Runobrunssiin ravintola Samppalinnassa, jossa aterioitsijoille esiintyvät mm. Markku Into sekä Jan Rahman yhdessä Heli Laaksosen kanssa.

Koko ohjelma löytyy ajantasaiseksi päivitettynä osoitteesta  www.vsrunoviikko.net

By | 2015-11-30T11:24:57+02:00 marraskuu 9th, 2015|Ajankohtaista|Kommentit pois päältä artikkelissa Runo & tulevaisuus – Runoviikko Varsinais-Suomessa 13. – 22.11.2015

About the Author: